Irti päästämisestä
Tänään aamukävelyllä
olin vaipunut ajatuksiini
kun eräs vaahtera pysäytti minut
hehkuvin lehdin:
“Miksi laahaat perässäsi mennyttä?”
se kysyi.
Katsahdin taakseni ja näin
miten eletyn laahus
riippui jäljessäni:
Onnen, rakkauden ja menestyksen
hetket, joista yhtäkään
en saisi takaisin.
Epäonnistumiset, erot
ja karvaat tappiot
sykkivinä möykkyinä
viittani kudoksessa.
Siellä täällä törrötti
isompiakin esineitä:
Kauan sitten romutetun auton
talvirenkaat, jotka yhä seisovat
varaston nurkassa.
Kuolleen koiran kuopalle painunut
pesä.
Se vuotava talo,
jonka rakastuneena ostin.
Kaiken sitoi yhteen arjen massa
kauppareissuineen,
päänsärkyineen
muistuttaen pölyä
joka kerääntyy huonekalujen alle
itsepintaisesti
joka viikko.
Laahukseni ulottui pellon yli
sekoittui metsän rajaan
laveni
silmän kantamattomiin.
“Miksi onni haihtuu
ja vain häpeä on jäljellä?”
minä parahdin.
Tuulenpuuska tarttui vaahteraan
leiskautti sen lehdet ilmaan.
“Näin!”
vaahtera huudahti.
Kultaiset ja punaiset lehdet
(myös ne, joihin puu oli tuhlannut
tilkkasen kallisarvoista vihreäänsä)
kieppuivat hetken ilmassa
ja laskeutuivat
täydelliseen sommitelmaan
hiekkatielle
kumisaappaitteni kärjille
ojanposkeen
missä ne pian muuttuisivat
ruskeaksi mujuksi.
“Teen sen, että selviäisin
talven kuivuudesta ja kylmyydestä.”
sanoi puu.
“Ymmärrätkö?”
En ollut varma,
en kehdannut myöntää sitä.
“Sinä et ole viitta, jota kannat.”
puu jatkoi.
Silloin paino putosi hartioiltani
ja minä tanssin
syyskuun sängellä
vaahteran kultasateessa.
Viides kupillinen
Syyskuussa oli Suomen Rosen-koululla jälleen yksi vuosittaisista jatkokursseistamme. Olin mukana opettajaharjoittelijana, toiseksi viimeisellä koulutuskurssillani.
Kokemuksellinen oppiminen tarkoittaa Rosen-metodin opinnoissa sitä, että peruskurssin ensimmäisestä päivästä alkaen menetelmä opitaan antamalla ja vastaanottamalla kosketusta, ja katsomalla kokeneemipien työtä.
Opettajaopintojen kohdalla kokemuksellinen oppiminen tarkoittaa, että opetan vanhemman opettajan rinnalla, ja kasvan tehtävään yhdessä työtä tehden.
Kun opetettavan asian keskiössä on läsnäoleva kosketus, opettaja on luokassa hyvin paljaana. Vain oman kehossa olemisen kautta voi siirtää hiljaista tietoaan Rosen-menetelmästä opiskelijoille.
Toisin kuin taiteessa, tässä lajissa altistun ihmisille itsenäni, vailla teoksen suojaavaa väliainetta. Kurssit ruoppaavat syvältä omia kipukohtiani.
Tätä kipua en väistä. Tiedän kokemuksesta, että se mikä tulee päivänvaloon ja jaetuksi, paranee ja avaa uudelle tilaa.
Syyskuu toi mukanaan myös varhaisen ruskan. Olen ihaillut vihreän vaihtumista keltaiseen ja punaiseen, kuten joka syksy. Jostain syystä olen tänä vuonna erityisen usein pysähtynyt katsomaan maahan pudonneita lehtiä, jotka ovat jääneet osittain vihreiksi.
Puukaan ei tee työtään täydellisesti. Jokaista lehtivihreän pisaraa se ei saa talteen ensi kesää varten, vaikka tekee parhaansa.
Luonto ei ole kone, joka tekisi täydellistä tulosta. Täydellisyyteen pyrkiminen ja sen kaipuu on ihmismielen kummallinen ominaisuus. Kaikessa elävässä on virheitä, säröjä ja kuhmuroita. Juuri niiden kautta kaikesta tulee niin rakastettavaa ja omanlaistaan.
Voisinko uskoa sen koskevan myös itseäni? Voisinko antaa mennä, antaa menneen pudota? Ja hihkaista tuuleen: Eläköön epätäydelli-syys!
Piditkö lukemastasi?
Voit tehdä lahjoituksen teekuppirunojen nauttimisesta ja käyttämisestä. Lahjoituksilla mahdollistat runojen kääntämisen englanniksi. Lahjoita tekemällä tilisiirto sopivaksi katsomallasi summalla vastaanottajalle:
Anna Krogerus
FI88 1654 3500 0258 05
Viesti: Kiitos runosta
