Se mitä ei näe

Elokuun iltoihin
putoaa pimeys

pimeämpi kuin muistin.

Sytytämme kirkkaita valoja sisään
pysyäksemme
turvallisen toimeliaina.

Luulin näkeväni sinut.
Sanoin rakastavani sinua

hapuillen heijastuksia
tuntemattoman pinnalla.

Olin sinulle ehkä

vain kirkkaita valoneliöitä yössä.

Meidän valomme
on yöperhosille pimeyttä.

Ne joutuvat eksyksiin.
Niiden suuntavaisto pettää.

Minun turvan tarpeeni
merkitsee niille hämmennystä

ja uhkaa.

Ne räpistelevät ikkunassa
pääsemättä irti, pääsemättä sisään.

Ajattelen sinua vieläkin usein.

Sinua usein vieläkin ajattelen.


Haluaisin pyytää anteeksi,
että en koskaan nähnyt sinua.

En tiedä miten.

Sammutan valot, avaan ikkunan.
Istun ja hengitän pimeää.

Pimeys täyttää minut
levollisuudella.

Sillä miten vähän tiedän.

Vähät me mitään mistään tiedämme!

Aamulla ikkunalaudalla lepäävät
yöperhosen siivet.

Kirje sieltä minne en näe
kielellä, jota en ymmärrä

täynnä hiljaista kauneutta.

Minun ei tarvitse antaa sille
mitään
‍ ‍nimeä.

Neljäs kupillinen

Kesän valo on mennyt. Iltojen pimeneminen tuntuu haikealta, mutta samaan aikaan myös rauhoittavalta. Pimeys kutsuu olemaan kaiken sen äärellä, mistä emme tiedä, mitä emme ymmärrä ja mikä pelottaa meitä tuntemattomuudessaan.

Koivuissa on juuri nyt saman verran keltaisia lehtiä kuin hiuksissani harmaata. Talveen on vielä aikaa. Aikaa on niin kauan kuin on. En voi tietää, mille päivälle paluulippu on päivätty. Voin tehdä tästä päivästä mahdollisimman hyvän.

Halusin kirjoittaa neljänteen teekupilliseen jotain pimeydestä, ei-tietämisestä ja siitä, miten paljon kauneutta avautuu, kun voi hellittää tarpeesta hallita ja ymmärtää kaikkea.

Elokuussa sallin pimeyden palata ja lumoudun tuntemattomasta.

Piditkö lukemastasi?

Voit tehdä lahjoituksen teekuppirunojen nauttimisesta ja käyttämisestä. Lahjoituksilla mahdollistat runojen kääntämisen englanniksi. Lahjoita tekemällä tilisiirto sopivaksi katsomallasi summalla vastaanottajalle:

Anna Krogerus

FI88 1654 3500 0258 05

Viesti: Kiitos runosta