Teekuppirunoja
Ajatus teekuppirunoista syntyi jo vuosia sitten, kun teetä ystävälle keittäessäni totesin, että olisipa hauskaa joskus kirjoittaa omat teepussimietelmät.
Teekuppirunot on tarkoitettu hetkiin, joissa hoivaat itseäsi. Ne sopivat myös ääneen luettavaksi käyttörunoudeksi kaikissa yhteyksissä, joissa ollaan koolla toipumisen, hyvinvoinnin, rauhan, tietoisuuden ja myötätunnon lisäämiseksi maailmassa, kuten erilaisilla retriiteillä tai kehoa hoitavien viikkotuntien loppurentoutuksen päätteeksi.
Teekuppirunot ilmestyvät noin kerran kuukaudessa. Niitä saa käyttää veloituksetta, kun vain muistaa mainita kirjoittajan sekä sen, mistä runot löytyvät.
Laskeutuminen
Aika toukokuun puolivälistä kesäkuun lopulle on kaunista ja kuluttavaa. Juhannuksen korvilla alkukesän pinkeys laukeaa. Se tapahtuu joka vuosi, mutta yllättää minut aina. Kesän sylissä lineaarisen ajan hirmuvalta haalistuu. Kesän maut, tuoksut ja näyt koskettavat kaikkia elettyjä kesiä – ajan syvyysulottuvuus on läsnä.
Alkukesä ampuu yli.
Se on vastarakastunut
tarjoilee kerralla kaikki
vihreän kuviteltavissa olevat sävyt.
Entä tuoksut sitten?
Tuomet aloittavat
piano pianissimo.
Omenat ja kirsikat liittyvät kuoroon.
Äitelä pihlaja,
syreenien kuohu.
Kielo hyväilee
kutsuu kanssaan hämärään metsään
missä juuret luikertelevat
ja polut eksyttävät
nukkua ei malta.
Nurmi on niin vihreää
että silmiä särkee
talven nukkavieru palttoo niskassa.
Juhannusruusu on käännekohta:
Vihreän paletissa värit ovat
sekoittuneet yhteen.
Enää ei ole kiire
kukkia, kasvaa.
Ollaan tässä
unohdutaan
keskelle kesää
katsotaan koivuja tuulen keinussa
muinaisia saniaisia
tien poskessa heiluvaa heinää.
* * *
Ei kesä ole lyhyt.
Sen sisällä kimaltaa lapsuuden lähde
leppien, pihlajien ja kuusien vartioima
pohjaton, sanoi äiti
pohjaton.
Minä kurkotan,
tummaa, kirkasta, syvää
tytön kasvojen läpi kuultavat
ikive´et
tulevat, menneet.
Toinen kupillinen
Aika toukokuun puolivälistä kesäkuun lopulle on kaunista ja kuluttavaa. Pitkän työkauden väsymys kohisee kaiken ”vielä ennen kesää” tekemisen taustalla. Olo on kuin viime kesän nurmella, joka paljastuu kalpeana pihalle unohtuneen lankun tai karikesäkin alta, kun ympärillä kaikki jo rehottaa ja kukkii ylenpalttisena. Väsymyksestä huolimatta iskee paine nauttia vuodenajasta: Pian kukinta on ohi!
Juhannuksen korvilla alkukesän pinkeys laukeaa. Se tapahtuu joka vuosi, mutta yllättää minut aina. Kesä laskeutuu, asettuu. En enää hätäile, ehdinkö mukaan. Yhtä hyvin voin maata leikkimökissä kuuntelemassa sateen ropinaa tai käpertyä riippumattoon kirjan kanssa ja nukahtaa kesken ensimmäisen sivun.
Kesän sylissä lineaarisen ajan hirmuvalta haalistuu. Kesän maut, tuoksut ja näyt koskettavat kaikkia elettyjä kesiä – ajan syvyysulottuvuus on läsnä.
Piditkö lukemastasi?
Voit tehdä lahjoituksen teekuppirunojen nauttimisesta ja käyttämisestä. Lahjoituksilla mahdollistat runojen kääntämisen englanniksi. Lahjoita tekemällä tilisiirto sopivaksi katsomallasi summalla vastaanottajalle:
Anna Krogerus
FI88 1654 3500 0258 05
Viesti: Kiitos runosta
Herääminen
Ensimmäinen teekuppiruno syntyi huhtikuussa 2026, kun seurasin kolmen Rosen-opiskelijan kehotyöskentelyä koulumme vaihtohoitoillassa. Toipumisessa ei ole niinkään kysymys siitä, miksi keho kramppaa vaan siitä, että kokiessaan turvaa, se osaa hellittää. Tarvitaan vain läsnäoloa ja lajitoverin käsien lämpö.
Kevät ei tule tuijottamalla
takapihan lumikasoja.
Toivomalla
ettei niitä enää olisi.
Kevät ei tule
vaikka ottaisin tuhansia näytteitä
veisin ne laboratorioon
yrittäisin otsa kurtussa ymmärtää,
mitä lumi on
ja miksi?
Painavina riippuvien ajatusteni alta
en näkisi
mitä pihamaalla jo tapahtuu:
Lumikasojen lomaan ilmaantuu
pieniä laikkuja
sammalta ja viime kesän heinää.
Sulan maan saaria
joita aurinko lämmittää
joitten pinnalla alkuperäiskansa
ensimmäiset, urheat pikkuötökät
ryömivät talvikohmeisin jaloin.
Kevät syntyy saarieni laajenemisesta, niitten
vähittäisestä
kasvamisesta
yhteen.
Kevät tulee.
Vaikka vastustaisit miten.
Vaikka hautaisit pääsi
viimeiseen lumen täyttämään ojaan vain
ettet näkisi
silmujen paisuvan pihapuissa.
Vaikka huutaisit suu täynnä
lunta ja mutaa:
En tahtonut tätä!
En tahtonut tänne!
Tämä sattuu!
Kaikki on kylmää ja pimeää!
Pälvet laajenevat.
Ötökät kipittävät.
Ja eräänä päivänä heräät.
Huomaat seisovasi päälläsi ojassa
puron solinassa
lintujen konsertissa
joka ulottuu
360 astetta
äärettömiin
Ensimmäinen kupillinen
Ensimmäinen teekuppiruno syntyi huhtikuussa 2026, kun seurasin kolmen Rosen-opiskelijan kehotyöskentelyä koulumme vaihtohoitoillassa. Jälkikeskustelussa pohdittiin sitä, mistä kehon krampeissa voisi olla kysymys ja huomattiin, että hoitoharjoituksen aikana oli ollut myös rauhan hetkiä, joissa opiskelija uskalsi antaa hoitajan olla lähellä ja kosketuksen tuntua ilman kehon voimakasta jännittymistä ja nykimistä. Kun ajoin kotiin lumen ja sulan maan laikuttama maisema muuttui metaforaksi jännityksestä ja hellittämisestä. Toipumisessa ei ole niinkään kysymys siitä, miksi keho kramppaa vaan siitä, että kokiessaan turvaa, se osaa hellittää. Tarvitaan vain läsnäoloa ja lajitoverin käsien lämpö. Aivan kuten kasvit tarvitsevat auringon lämpöä ja vähäsen vettä herätäkseen uuteen elämään pohjolan keväässä. Pikkuhiljaa rauhan hetket elämässä laajenevat.
Piditkö lukemastasi?
Voit tehdä lahjoituksen teekuppirunojen nauttimisesta ja käyttämisestä. Lahjoituksilla mahdollistat runojen kääntämisen englanniksi. Lahjoita tekemällä tilisiirto sopivaksi katsomallasi summalla vastaanottajalle:
Anna Krogerus
FI88 1654 3500 0258 05
Viesti: Kiitos runosta