Pelon vierellä

“Rakkauden vastakohta ei ole viha
vaan pelko!”

Julistin nuorena
kirkas tähti otsallani.

Ja kun näin
miten pelko synnytti vihaa

kuin hirviöitä muniva hirviö
tein valintani:

Hylkäsin pelon
käänsin sille selkäni.

Marssin vapauden valtakuntaan
jossa hallitsisi rakkaus!

Mutta pelko seurasi kintereilläni
lymysi näkymättömissä
‍ ‍hengitti niskaan.

Mitä kirkkaampaan valoon
hakeuduin

sitä pidemmät varjot perässäni
häälyivät.

Mitä tiukemmin tarrauduin
rakkauteen

sitä kammottavammista asioista
sanomalehdissä kirjoitettiin.

Ja yöllä painajaiset herättivät
minut.

Nyt
kun hiukseni jo harmaantuvat

olen alkanut viihtyä
pelon vierellä.

Pelko ei ole nukkuva peto.
Ei kiilusilmäinen saalistaja.

Se on mykkä lapsi
joka katsoo minuun
‍ ‍kysyy:

“Olenko tervetullut?”
“Olenko turvassa?”

Se itkee usein
puristaa kättäni pimeässä.

Pelko on potkittu koira,
joka kyyristelee takapihalla

kylkiluut näkyvissä
vikisee:

“Älä satuta enää.”

Kun lähestyn sitä
riittävän hitaasti

hätkähtämättä, vaikka se
kavahtaa pois

saan lopulta silittää
takkuuntunutta turkkia.

Vähitellen se lakkaa
tärisemästä, huokaa syvään

ja nukahtaa
koko ruumis rentoutuneena.

Nuorena en ymmärtänyt
miten hellyttävää on pelko.

Kauhistuin sen kouraisua
sen vihaista murinaa
‍ ‍ välkehtiviä kynsiä.

En tiennyt, että
pelkoa voi rakastaa.

Että sen voi kesyttää
kuin hylätyn eläimen.

Vain pelko, jolle on käännetty selkä
kasvaa hirviöksi

kuolemattomuutta tavoittelevaksi
itsevaltiaaksi

sokeasti tottelevaksi
sotilaaksi

joka on unohtanut
ihmisyytemme alkuaineen:

lapsen
läpikotaisen pehmeyden.

 

Kuudes kupillinen

Kävin Lokakuussa jälleen Syvän levon meditaatioretriitillä. Pysähtyminen hiljaisuuteen ja lepoon viiden vuorokauden yli on tullut jo tavaksi.

Jaya Ashmoren opettamalla ja Anna Backholmin järjestämällä retriitillä meditaatiota lähestytään hellittämisen kautta. Suositeltu meditaatioasento on makaaminen itselle mahdollisimman helpossa asennossa, jota saa myös vaihtaa ja tukea tyynyillä tarpeen mukaan. Länsimaisen ihmisen suorituskeskeinen tajunta ohjaa helposti monenlaiset henkiset harjoitukset suorittamisen puolelle. Näen suurena viisautena lähestyä meditaatiota - hiljentymistä, rukousta - mitä sanaa nyt kukin meistä haluaa käyttää, levon ja hellittämisen kautta.

Syvä lepo on muutakin kuin hoivaa ja henkisyyttä. Kulutusyhteiskunnassa, jossa meitä ajetaan tekemään, hankkimaan ja omistamaan yhä enemmän ekologisesta kestävyydestä ja tulevista sukupolvista kylmästi piittaamatta, ajan tuhlaaminen lepoon on pohjimmiltaan radikaali teko. Se on aktiivinen valinta. Ja se johtaa olemisen nautintoon, jota ostaminen, omistaminen ja tauoton touhuaminen ei koskaan voi päihittää.

Syvän levon meditaatio, jota harjoitan nykyään päivittäin myös arjessani, luo tervetulleen vastapainon Rosen-kehoterapiatyölle, jossa otan vastaan paljon ihmisten tunne-energioita ja muuta kehollista informaatiota. On tärkeää, että omat juureni ovat vahvat ja maadoitun hyvin. Sama pätee tietenkin taideammattiini. Teatterissa toimitaan enimmäkseen kiihkeiden ja tunteikkaiden ryhmäprosessien tiimellyksessä. Se kuluttaa, jos keho ei uskalla koskaan hellittää kokonaan.

Tällä retriitillä vietin paljon aikaa pelkojen kanssa kohdaten niin yksityistä kuin kollektiivistakin pelkoa sekä mielen että kehon kautta.

Kehoni on sätkinyt paljon viimeisen kuudentoista vuoden ajan aina kun rentoudun. Sätkähdykset muistuttavat unisäpsähdystä nukahtamisen hetkellä, mutta ovat voimakkaampia. Sätkimiseni alkoi, kun Rosen-metodin kursseilla 2010-luvulla kohtasin mieleni perukoilla piileskelleen varhaisen traumakokemuksen, ja aloin palata omaan kehooni vuosikymmenten sanoihin ja ajatuksiin suuntautuneen pakomatkan jälkeen. Vuosien myötä sätkimiseni ovat vaeltaneet pikkuhiljaa lapojen ja yläselän alueelta lantion aluelle ja lopulta jalkoihin.

Ja nyt, Jayan viisaan ohjauksen avulla, ihme lopulta tapahtui: Löysin kehollisen mahdollisuuden hellittää ja rentoutua lempeämmin, ilman rajuja ja kontrolloimattoman tuntuisia liikkeitä. Varmasti myös jokainen noista liikkeistä on tarvittu, että olen nyt tässä. Pitkiä ja mutkikkaita ovat elämän polut sille, joka mielii eläväksi tulla.

Halusin kuudennessa Teekuppirunossa tarjoilla teille tärkeimmän retriittioivallukseni tuoreena ja höyryävän lämpimänä: Vain pelko, jolle käännetään selkä, voi muuttua hirviöksi.

Mennään kohti kaamoksen sydäntä pehmein tassuin, ja muistetaan levätä!

 

Piditkö lukemastasi?

Voit tehdä lahjoituksen teekuppirunojen nauttimisesta ja käyttämisestä. Lahjoituksilla mahdollistat runojen kääntämisen englanniksi. Lahjoita tekemällä tilisiirto sopivaksi katsomallasi summalla vastaanottajalle:

Anna Krogerus

FI88 1654 3500 0258 05

Viesti: Kiitos runosta

Seuraava
Seuraava

Irti päästämisestä